Kirja-arvostelu

Kirja: The Art of Invisibility, Kevin Mitnick

Arvio: En suosittele uhraamaan liiemmin aikaa tähän teokseen

Perustelut: En jaksanut lukea kirjaa kokonaan.

Kevin Mitnick on kirjoittanut (tai hänen nimissään on julkaistu?) useita tietoturvallisuuteen liittyviä kirjoja. The Art of Invisibility on niistä viimeisin. Sen ideanan on tuoda esiin yksityisyyden menettemistä Internetissä toimiessa ja sen vaalimista – hyvä ajatus kaikin puolin.

Kirjaa lukiessa tulee aika kummallinen olo ja väkisinkin mieleen hiipii ajatus kenelle kirja on kirjoitettu? Se on liian yleisluoteinen tekniselle jo alaa tuntevalle henkilölle mutta liian tekninen asioiden perusteita hamuavalle. Vähän tuleekin sellainen tune, että fokus on ollut hakusessa ja lopputuloksena on sekoitus kaikkea.

Tietysti on hyvä tietää, miten ja mistä kaikkialta ihmisestä tietoja kerätään ja mitä tietoja yhdistelemällä voidaan saada aikaiseksi. Foliohatut saavat tästä osasta kirjaa mahaansa makeaa täytettä.

Kirjassa on lukuisia esimerkkejä ja nekin herättävät ristiriitaisia tunteita. Toisaalta varsinkin viranomaistahojen tiedonkeruuta pidetään uhkana mutta esimerkeissä viranomaiset ovat kuitenkin käyttäneet tiedonkeruuta varsin hyvin terroristien ja muun rikollisen toiminnan pysäyttämiseen ja jäljittämiseen – onko se viranomaisten tiedonkeruu sittenkään niin pahasta. Mainostajat saavat päällensä aimo annoksen ja siinä olen kyllä Mitnickin kanssa täysin samaa mieltä. Rahalle ei pidä antaa valtaa eikä sen orjille kannata itsestään turhaan tietoja luovuttaa.

Oikeastaan parasta kirjassa kattava linkkilista ja sitä käymällä saakin asioista ehkä jopa paremman kuvan kuin itse kirjasta.